Montandon – Sveitsiläisten kelloseppien unohdettu dynastia
7.10.2025-1.3.2026
Montandon – Sveitsiläisten kelloseppien unohdettu dynastia vie sinut aikamatkalle sveitsiläisen kellonvalmistuksen ytimeen Montandonin suvun kautta. Neuchâtelista lähtöisin oleva Montandonin suku on ollut osa kelloteollisuutta jo 1700-luvulta lähtien, ja sen jäsenet ovat jättäneet pysyvän jäljen alan historiaan.
Montandonin kellot tunnetaan hienostuneesta muotoilustaan, kauniista kellotauluista ja patenteistaan. Näyttelyssä esillä olevat kellot kertovat tarinaa suvun monipuolisesta osaamisesta.
Montandon kelloseppäsuvun kelloja on ollut Valkoisessa talossa ja yksi on esillä myös esimerkiksi Louvressa Pariisissa.
Näyttely esittelee tänä päivänä Suomessa vähemmän tunnetun kelloseppäsuvun tarinaa, jossa käsityötaito, tekninen innovaatio ja esteettinen herkkyys yhdistyvät. Tervetuloa tutustumaan Montandonin kelloseppäsuvun ainutlaatuiseen perintöön.
Kuva: Michael Montandon
Julkaistu 03.09.2025


